Olen ollut sairaanhoitajana jo kymmenen vuotta ja nähnyt paljon, mutta tätä paria en koskaan unohda.
Meillä oli osastolla mummo, 70-vuotias. Lääkärit eivät antaneet hänelle enää toivoa – enintään kuukausi, ehkä vähemmän. Mutta hän pysyi vahvana, hymyili aina, vitsaili, tarjosi meille karkkeja ja yritti tukea muita potilaita.
Tuntematon mies toi joka päivä kukkia sairaalle mummolle, jolle oli annettu vain kuukausi elinaikaa: eräänä päivänä päätin kysyä, miksi hän tekee niin
Kaikkein ihmeellisintä oli se, että joka päivä hänen luokseen tuli mies, saman ikäinen kuin hän. Aina käsissään kukkakimppu – joskus ruusuja, joskus päivänkakkaroita, joskus tulppaaneja. Kun mummo näki nämä kukat, hän säteili kuin nuori tyttö, otti kimpun hellästi vastaan ja kiitti iloisesti.
Huomasin, että mies ei koskaan viipynyt pitkään. Hän vain antoi kukat, sanoi muutaman lämpimän sanan ja lähti. Lopulta en malttanut olla kysymättä:
— Sanokaa, miksi te tuotte joka päivä kukkia? Mehän tiedämme, että ette ole hänen miehensä.
Mies huokaisi syvään, ja hänen silmänsä kostuivat kyynelistä:
— Kyllä, olette oikeassa. Minulla on oma vaimo, en ole hänen miehensä. Mutta minun on pakko tehdä tämä.
— Miksi? — kysyin hämmentyneenä.
Silloin hän kertoi tarinan, joka sai kylmät väreet kulkemaan pitkin selkääni…
Tuntematon mies toi joka päivä kukkia sairaalle mummolle, jolle oli annettu vain kuukausi elinaikaa: eräänä päivänä päätin kysyä, miksi hän tekee niin
Kävi ilmi, että hän oli naisen miehen vanha ystävä. Mies itse makasi toisessa sairaalassa, vuoteeseen sidottuna, eikä enää kyennyt nousemaan. Mutta koko elämänsä hän oli tuonut vaimolleen kukkia — ihan vain ilman syytä.
Hän tiesi, kuinka paljon nainen rakasti kukkia, ja sanoi aina, että hänen hymynsä oli maailman kauneinta.
Nyt, kun hän ei enää voinut itse tuoda kukkia, hän pyysi ystäväänsä tekemään sen hänen puolestaan. Ja ystävä täytti lupauksen uskollisesti, tuoden joka päivä uuden kimpun.
Kun kuulin tämän tarinan, sydämeni särkyi mutta samalla täyttyi ihailusta. Kerroin asiasta ylilääkärille, ja pian järjestimme niin, että naisen mies siirrettiin meidän sairaalaamme. Heidät sijoitettiin samaan huoneeseen.
Tuntematon mies toi joka päivä kukkia sairaalle mummolle, jolle oli annettu vain kuukausi elinaikaa: eräänä päivänä päätin kysyä, miksi hän tekee niin
Siitä lähtien he olivat taas yhdessä, pitivät toisiaan kädestä ja hymyilivät toisilleen. Mies ei enää tuonut kukkia joka päivä – nyt hänen ystävänsä saattoi itse nähdä, kuinka hänen vaimonsa hymyili.
Valitettavasti mummo lähti pian pois. Mutta hänen viimeiset päivänsä olivat täynnä rakkautta, huolenpitoa ja uskollisuutta, joka on vahvempi kuin sairaus tai aika.
Tämä tarina jäi pysyvästi mieleeni todisteena siitä, että todellista rakkautta on olemassa.
Tuntematon mies toi joka päivä kukkia sairaalle mummolle, jolle oli annettu vain kuukausi elinaikaa: eräänä päivänä päätin kysyä, miksi hän tekee niin – ja hänen vastauksensa sai minut järkyttymään…
Olen ollut sairaanhoitajana jo kymmenen vuotta ja nähnyt paljon, mutta tätä paria en koskaan unohda.
Meillä oli osastolla mummo, 70-vuotias. Lääkärit eivät antaneet hänelle enää toivoa – enintään kuukausi, ehkä vähemmän. Mutta hän pysyi vahvana, hymyili aina, vitsaili, tarjosi meille karkkeja ja yritti tukea muita potilaita.
Tuntematon mies toi joka päivä kukkia sairaalle mummolle, jolle oli annettu vain kuukausi elinaikaa: eräänä päivänä päätin kysyä, miksi hän tekee niin
Kaikkein ihmeellisintä oli se, että joka päivä hänen luokseen tuli mies, saman ikäinen kuin hän. Aina käsissään kukkakimppu – joskus ruusuja, joskus päivänkakkaroita, joskus tulppaaneja. Kun mummo näki nämä kukat, hän säteili kuin nuori tyttö, otti kimpun hellästi vastaan ja kiitti iloisesti.
Huomasin, että mies ei koskaan viipynyt pitkään. Hän vain antoi kukat, sanoi muutaman lämpimän sanan ja lähti. Lopulta en malttanut olla kysymättä:
— Sanokaa, miksi te tuotte joka päivä kukkia? Mehän tiedämme, että ette ole hänen miehensä.
Mies huokaisi syvään, ja hänen silmänsä kostuivat kyynelistä:
— Kyllä, olette oikeassa. Minulla on oma vaimo, en ole hänen miehensä. Mutta minun on pakko tehdä tämä.
— Miksi? — kysyin hämmentyneenä.
Silloin hän kertoi tarinan, joka sai kylmät väreet kulkemaan pitkin selkääni…….👀⬇️👇 Jatka ensimmäisessä kommentissa kuvan alla 👇👇👇
