Olimme mieheni kanssa haaveilleet yhteisestä lomasta jo vuosia, mutta aina jokin meni pieleen – töitä, sairastumisia, taloudellisia huolia, milloin mitäkin. Lopulta tuli se hetki, jolloin kaikki natsasi: muutama vapaa päivä ja mahdollisuus päästä lämpimään meren äärelle.
Lentoliput hankittiin kirjaimellisesti viime hetkellä. Niinpä meille kävi pieni mutta harmiton moka – saimme paikat eri riveiltä. En jaksanut siitä harmistua, sillä tärkeintä oli, että pääsisimme yhdessä rentoutumaan. Muutaman tunnin istuminen erillään ei tuntunut suurelta uhraukselta.
Kun koneeseen nousun aika tuli, lähdin etsimään omaa paikkaani. Kävelin käytävää pitkin ja huomasin ohimennen mieheni istumassa. Vilkaisin nopeasti hänen vierustoveriaan – nuori nainen, ehkä kaksikymppinen, päällään äärimmäisen lyhyet farkkushortsit, kirkkaanpunainen huulipuna ja tuuheat tekoripset, jotka muistuttivat viuhkoja.
En ole koskaan ollut mustasukkaisuuteen taipuvainen, joten ajattelin vain huvittuneena: ”Olkoon, ei se minua häiritse.”
Mutta noin puolen tunnin kuluttua huomasin, että tämä nuori nainen käyttäytyi… sanotaanko nyt, turhan tuttavallisesti.
Hän nojautui mieheni puoleen, kuiskaili jotain korvaan ja nauroi jokaiselle hänen sanalleen – vaikka mieheni vastasi vain lyhyesti ja selvästi kohteliaisuudesta. Hän “vahingossa” hipaisi mieheni kättä, pyysi ojentamaan vesipullon, auttamaan käsilaukun kanssa ja kumartui välillä niin, että hänen tuoksunsa varmasti leijui suoraan mieheni nenään.
Mieheni oli toki herrasmies, mutta ilmeestä näin, ettei hän ollut tilanteesta kiinnostunut. Kaikki olisi ehkä jäänyt tähän, jos hän ei olisi päättänyt laittaa jalat ylös edessä olevan penkin selkänojaa vasten – käytännössä suoraan mieheni kasvojen eteen. Pitkät jalat, sileä iho, shortsien paljastama reisi – se oli kuin tahallista esittelyä.
Siinä vaiheessa sisälläni napsahti. Päätin, että tämä peli loppuu nyt.
Nousin rauhallisesti, otin mukaani muovisen kahvimukini ja lähdin käytävää pitkin heidän riviään kohti. Hymyilin ystävällisesti, kumarruin antamaan miehelleni suukon poskelle – ja samalla käteni “sattui” liikkumaan niin, että muutama pisara kuumaa kahvia roiskahti suoraan hänen reidelleen.
— ”Voi, anteeksi kovasti”, sanoin hiljaisella, melkein pahoittelevalla äänellä.
Nainen hypähti pystyyn kuin sähköiskun saanut.
— ”Oletteko te ihan hullu?! Nämä ovat uudet shortsit!”, hän kiljui niin kovaa, että useampi matkustaja kääntyi katsomaan.
Katsoin häntä edelleen ystävällisesti hymyillen.
— ”Kyllä, huomasin shortsit jo aiemmin. Olette esitellyt niitä koko lennon ajan niin huolellisesti, että olisi ollut vaikea olla huomaamatta. Ehkä nyt voitte istua hieman… siistimmin?”
Hänen ilmeensä oli näkemisen arvoinen. Hän päästi pienen tuhahtavan äänen, kaivoi laukustaan verkkarit ja marssi vihaisesti vessaan vaihtamaan vaatteet.
Mieheni katsoi minua sillä ilmeellä, joka sanoo: ”Sinä olet mahdoton.” Minä puolestani palasin omalle paikalleni, avasin lehden ja jatkoin lentoa vihdoin täysin rauhallisena.
Nuori nainen lyhyissä shortseissa yritti herättää mieheni huomion – minun oli pakko opettaa hänelle läksy
Olimme mieheni kanssa haaveilleet yhteisestä lomasta jo vuosia, mutta aina jokin meni pieleen – töitä, sairastumisia, taloudellisia huolia, milloin mitäkin. Lopulta tuli se hetki, jolloin kaikki natsasi: muutama vapaa päivä ja mahdollisuus päästä lämpimään meren äärelle.
Lentoliput hankittiin kirjaimellisesti viime hetkellä. Niinpä meille kävi pieni mutta harmiton moka – saimme paikat eri riveiltä. En jaksanut siitä harmistua, sillä tärkeintä oli, että pääsisimme yhdessä rentoutumaan. Muutaman tunnin istuminen erillään ei tuntunut suurelta uhraukselta.
Kun koneeseen nousun aika tuli, lähdin etsimään omaa paikkaani. Kävelin käytävää pitkin ja huomasin ohimennen mieheni istumassa. Vilkaisin nopeasti hänen vierustoveriaan – nuori nainen, ehkä kaksikymppinen, päällään äärimmäisen lyhyet farkkushortsit, kirkkaanpunainen huulipuna ja tuuheat tekoripset, jotka muistuttivat viuhkoja.
En ole koskaan ollut mustasukkaisuuteen taipuvainen, joten ajattelin vain huvittuneena: ”Olkoon, ei se minua häiritse.”
Mutta noin puolen tunnin kuluttua huomasin, että tämä nuori nainen käyttäytyi… sanotaanko nyt, turhan tuttavallisesti.
Hän nojautui mieheni puoleen, kuiskaili jotain korvaan ja nauroi jokaiselle hänen sanalleen – vaikka mieheni vastasi vain lyhyesti ja selvästi kohteliaisuudesta. Hän “vahingossa” hipaisi mieheni kättä, pyysi ojentamaan vesipullon, auttamaan käsilaukun kanssa ja kumartui välillä niin, että hänen tuoksunsa varmasti leijui suoraan mieheni nenään.
Mieheni oli toki herrasmies, mutta ilmeestä näin, ettei hän ollut tilanteesta kiinnostunut. Kaikki olisi ehkä jäänyt tähän, jos hän ei olisi päättänyt laittaa jalat ylös edessä olevan penkin selkänojaa vasten – käytännössä suoraan mieheni kasvojen eteen. Pitkät jalat, sileä iho, shortsien paljastama reisi – se oli kuin tahallista esittelyä.
Siinä vaiheessa sisälläni napsahti. Päätin, että tämä peli loppuu nyt….👀⬇️👇 Jatka ensimmäisessä kommentissa kuvan alla 👇👇👇
