Olin pitkään haaveillut pääseväni yhteen kaupungin kalleimmista ravintoloista. Tämän illan vuoksi valitsin elegantin syvänsinisen mekon, tein moitteettoman meikin ja kokosin hiukset siistiksi kampaukseksi. Halusin, että kaikki olisi täydellistä.
Ravintola otti minut vastaan pehmeällä valaistuksella, hiljaisella musiikilla ja kalliiden ruokien tuoksulla. Tilasin hienostunutta kalafileetä ja lasin samppanjaa. Kaikki sujui erinomaisesti: nautin mausta, tunnelmasta, ajattelin, että tästä illasta tulee pieni lahja itselleni.
Mutta yhtäkkiä rauhani rikkoutui.
Luokseni astui mies tummassa puvussa. Hän näytti niin asialliselta ja itsevarmalta, että luulin heti hänen haluavan tutustua.
— Anteeksi, en tutustu, sanoin kuivasti, sillä en halunnut pilata iltaa satunnaisella keskustelulla.
Mies kumartui hieman ja hänen äänensä muuttui lujaksi, melkein kylmäksi:
— Ei, en halua tutustua. Minulla on teille hyvin kiireellistä asiaa. Teidän täytyy kuunnella minua. Muuten henkenne saattaa olla vaarassa.
Katsoin häntä ymmälläni. Hänen silmissään ei ollut minkäänlaista leikin pilkahdusta. Hän puhui totta. Sisälläni kaikki kylmeni.
— Mitä te tarkoitatte?.. — kysyin, yrittäen, ettei ääneni värisisi.
Mies kumartui nopeasti korvaani, peitti suunsa kädellä ja kuiskasi jotakin, minkä jälkeen kauhistuneena ryntäsin ulos ravintolasta ja soitin poliisille.
— Mies viereisessä pöydässä on tarkkaillut teitä yli tunnin. Hänen katseestaan näkee, ettei hän ole ystävänne. Näin hänen antavan tarjoilijalle jotakin — jonkinlaista jauhetta. Pyydän, älkää juoko tai syökö mitään. Istukaa rauhassa. Muutaman minuutin kuluttua lähtekää ulos ja soittakaa poliisille.
Sisälläni kaikki romahti. En uskaltanut kääntää päätäni siihen suuntaan, missä hänen mukaansa mies istui. Huuleni vapisivat ja peittääkseni sen yritin hymyillä väkinäisesti.
— Kuka te oikein olette? — kuiskasin, välttäen katsomasta hänen silmiinsä.
— Olen entinen poliisi, eläkkeellä. Huomaan tällaiset asiat heti. Uskokaa minua ja olkaa varovainen.
Sydämeni hakkasi niin kovaa, että tuntui kuin kaikki ympärilläni olisivat kuulleet sen. Esitin kaiken olevan kunnossa: laskin varovasti haarukan pöydälle ja nousin hiljaa, kuin olisin menossa vessaan. Jokainen askel tuntui loputtomalta.
Ulkona kaivoin nopeasti puhelimen ja soitin poliisille. Ääneni tärisi, kun kerroin ravintolan osoitteen ja selitin tilanteen.
Muutaman minuutin kuluttua paikalle saapuivat poliisit. Seisoin vähän matkan päässä, en kyennyt palaamaan sisään. Sitten näin, kuinka he veivät ulos sen miehen — juuri hänet, joka oli koko ajan tarkkaillut minua.
Myöhemmin sain tietää: hän oli ollut epäilty useissa naisten sieppausjutuissa, mutta todisteita ei ollut riittänyt.
Tällä kertaa todistajat vahvistivat: hän todella oli yrittänyt antaa tarjoilijalle jotakin jauhemaista. Se riitti, että hänet pidätettiin.
Muistan tuon illan vieläkin kylmien väreiden kanssa. Vain hetki erotti minut mahdollisesta katastrofista.
Ja mies puvussa katosi yhtä yllättäen kuin ilmestyi. En edes ehtinyt kysyä hänen nimeään.
Istuin ravintolassa, kun luokseni tuli mies puvussa ja kuiskasi jotakin korvaani: hänen sanojensa jälkeen juoksin ulos ja soitin poliisille…
Olin pitkään haaveillut pääseväni yhteen kaupungin kalleimmista ravintoloista. Tämän illan vuoksi valitsin elegantin syvänsinisen mekon, tein moitteettoman meikin ja kokosin hiukset siistiksi kampaukseksi. Halusin, että kaikki olisi täydellistä.
Ravintola otti minut vastaan pehmeällä valaistuksella, hiljaisella musiikilla ja kalliiden ruokien tuoksulla. Tilasin hienostunutta kalafileetä ja lasin samppanjaa. Kaikki sujui erinomaisesti: nautin mausta, tunnelmasta, ajattelin, että tästä illasta tulee pieni lahja itselleni.
Mutta yhtäkkiä rauhani rikkoutui.
Luokseni astui mies tummassa puvussa. Hän näytti niin asialliselta ja itsevarmalta, että luulin heti hänen haluavan tutustua.
— Anteeksi, en tutustu, sanoin kuivasti, sillä en halunnut pilata iltaa satunnaisella keskustelulla.
Mies kumartui hieman ja hänen äänensä muuttui lujaksi, melkein kylmäksi:
— Ei, en halua tutustua. Minulla on teille hyvin kiireellistä asiaa. Teidän täytyy kuunnella minua. Muuten henkenne saattaa olla vaarassa.
Katsoin häntä ymmälläni. Hänen silmissään ei ollut minkäänlaista leikin pilkahdusta. Hän puhui totta. Sisälläni kaikki kylmeni.
— Mitä te tarkoitatte?.. — kysyin, yrittäen, ettei ääneni värisisi.
Mies kumartui nopeasti korvaani, peitti suunsa kädellä ja kuiskasi jotakin, minkä jälkeen kauhistuneena ryntäsin ulos ravintolasta ja soitin poliisille….👀⬇️👇 Jatka ensimmäisessä kommentissa kuvan alla 👇👇👇
