Tytöt kasvoivat lapsuudesta asti hyvin erilaisiksi. He olivat kyllä siskoja, mutta luonteeltaan ja kasvatukseltaan täysin vastakohtia. Maša oli aina vilkas ja malttamaton, halusi kaiken heti ja nyt, kun taas Katja oli rauhallisempi ja harkitsevampi. Hän ei pitänyt kiirettä, eteni pienin askelin kohti tavoitettaan, eikä suuremmin masentunut, jos jokin ei onnistunut.
Vuodet kuluivat, mutta mikään ei muuttunut. Vanhemmat toivoivat, että tyttäret ystävystyisivät aikuisina, mutta näin ei koskaan tapahtunut.
Eräänä päivänä koitti hetki, josta lähes jokainen nuori nainen unelmoi. Rakas mies kosi Katjaa.
– No, mitäs tuo nyt on? Ohut ja vieläpä hopeinen! Onpa anteliaisuutta! – ivasi Maša katsellen Katjan kihlasormusta.
– Maša, lopeta! Tällä hetkellä Sergeillä ei ole varaa enempään, eikä minun tarvitsekaan mitään kallista – rakastan häntä sellaisena kuin hän on!
– Rakkaan kanssa vaikka hökkelissä? – kysyi Maša purevasti.
– Kyllä, juuri niin!
– Aivan, kunnes tulee ensimmäiset pakkaset! Miten sinä voit olla noin tyhmä? Ei meidän vanhemmatkaan ole tyhmiä, eikä suvussakaan ole ollut idiootteja. Sinä olet todellinen luonnonlapsi! Köyhäsi ei tule koskaan saavuttamaan mitään, turhaan menit hänen kanssaan naimisiin!
– Lopeta! Se, etten voi elää ilman rakkautta, toisin kuin sinä, ei oikeuta sinua loukkaamaan minua.
– Voi kuinka herkkää! – pilkkasi Maša.
Tämä keskustelu ei jäänyt siskosten viimeiseksi. Maša jatkoi kuukausien ajan pilkkaamista, koska Katja oli valinnut sulhaseksi miehen ilman rahaa, suhteita ja tulevaisuudennäkymiä. Sulhasella ei ollut varaa edes häihin, eikä hän ylpeytensä vuoksi halunnut ottaa apua morsiamen vanhemmilta. Nuoret päättivät vain rekisteröidä avioliittonsa ja joskus myöhemmin järjestää häät.
Katjan vanhemmat suostuivat avioliittoon vastahakoisesti, sillä he olisivat toivoneet tyttärelleen lupaavampaa puolisoa. Mutta nähtyään nuorten rakkauden, he päättivät tarvittaessa auttaa.
Toisin kuin nuorempi sisko, Maša ei jättänyt käyttämättä omaa tilaisuuttaan. Hän valitsi rikkaimman miehen, johon ulottui, kuten Katja asian ilmaisi.
Maša järjesti ylelliset ja näyttävät häät muutaman kuukauden seurustelun jälkeen. Katja ei tullut juhliin, sillä hänen silloista sulhastaan ei ollut kutsuttu, eikä hän halunnut mennä yksin.
– En halua enää nähdä sinua! Sinä et ole enää siskoni! Vaihdoit minut tuohon köyhälistöön! – raivosi Maša.
– Itsehän pyysit, etten toisi köyhää häihisi. Minä noudatin ehtosi! – vastasi Katja rauhallisesti.
– Niin, en halunnut nähdä tuota rähjäistä miestäni häissäni! Muistatko, että meillä oli vieraana pormestari ja muita vaikutusvaltaisia ihmisiä? Minne olisin tunkenut sinun duunarisi? Heidän pöytäänsäkö?
– Miksei? He eivät hekään ole syntyneet rikkaina, he tietävät työn ja rahan arvon!
– Älä ole niin naiivi typerys! He tietävät suhteiden ja vastavuoroisten etujen arvon. Koska et tullut häihini, en halua nähdä sinua enää kodissani!
Muutaman kuukauden kuluttua myös Katja meni naimisiin. Maša nauroi mielin määrin hänen vaatimattomalle puvulleen ja hopeasormukselleen.
Siihen Katja päätti katkaista yhteydenpitoon. Lisäksi hänen miehensä sai tarjouksen hyvästä työpaikasta pohjoisessa. Koska nuoret eivät olleet vielä sitoutuneet mihinkään, he päättivät lähteä.
Kymmenen vuotta kului. Katja tuli käymään vanhempiensa luona heidän hääpäivänsä kunniaksi. Vuosien ajan hän oli pitänyt yhteyttä vanhempiinsa pääasiassa puhelimitse.
Vanhemmat olivat kahdesti vierailleet nuoren perheen luona lasten syntymän jälkeen. Katja ei kysellyt Mašan elämästä – ei halunnut kuulla, kuinka hyvin hänellä meni ja kuinka hän yhä pilkkasi pikkusiskoaan.
Vanhempien talossa Katjan ja Mašan oli pakko tavata. Ja silloin kävi ilmi, että elämä oli kohdellut siskoja eri tavoin.
Katja, joka oli mennyt naimisiin rakkaudesta, tuki miestään kaikessa, ja he ratkaisivat kaikki ongelmat yhdessä, ilman riitoja ja skandaaleja. Mies puolestaan paiski töitä hartiavoimin, jotta perhe eläisi hyvinvoinnissa.
Aluksi hän työskenteli ahkerasti, sitten perusti oman yrityksen. Vähitellen hän pääsi jaloilleen. Mutta tärkeintä oli, että perheessä säilyi rakkaus, keskinäinen kunnioitus ja tuki. Katja näytti kukoistavalta, huolitellulta ja itsevarmalta. Mies oli lahjoittanut hänelle monia koruja vuosien varrella, mutta sitä yhtä, rakasta hopeasormusta Katja ei ollut koskaan ottanut pois sormestaan.
Entä Maria? Mentyään naimisiin rikkaan, mutta ei rakastamansa miehen kanssa, hän sai pian kokea, millaista on elää kultaisessa häkissä.
Mies katosi öisin juhlimaan, eikä piitannut vaimostaan. Ja jos Maria uskalsi esittää vaatimuksia, mies saattoi jopa lyödä häntä. Maria ei kestänyt paria vuotta pidempään ja haki avioeroa. Lapsia heidän liitossaan ei syntynyt. Miehen vanhemmat päättivät, että näin nuorille ei vielä ollut sopiva aika hankkia perhettä. Lopulta epäonnistuneen raskauden keskeytyksen jälkeen Maria ei enää voinut saada lapsia.
Toisen kerran Maria meni naimisiin vielä suuremmasta laskelmoinnista, sillä hän pelkäsi joutuvansa jälleen jonkun nuoren, vastuuttoman juhlapojan armoille.
Hän löysi itselleen vanhemman miehen, joka oli valmis maksamaan hänelle runsasta elatusta, mutta kohteli häntä kuin rukkasta. Kun Maria alkoi menettää nuoruuden hehkeään, mies löysi nopeasti uuden naisen ja heitti Marian ulos kodistaan.
Siihen mennessä, kun sisarukset tapasivat jälleen, Maria oli jo useamman kuukauden ajan asunut vanhempiensa luona. Hän ei ollut töissä, eikä ollut koskaan ehtinyt opiskella kunnolla, sillä oli aikanaan panostanut vain ulkonäköönsä saadakseen rikkaan aviomiehen.
— No mutta, ketäs täällä onkaan! Meidän pikkuinen! Oikein kukoistaa ja pukeutunutkin hienosti. Mitä, joko sinun köyhäsi alkoi tienata? — ivahti Maria.
— Hei, Maria. En voi sanoa, että olisin iloinen nähdessäni sinut. Kymmenen vuotta on kulunut, mutta sinä et ole muuttunut ollenkaan. Ainakaan sisältäpäin. Ulkonäöstä kyllä huomaa, että elämä on kohdellut sinua kovakouraisesti! Eikö ole enää varaa käydä kauneushoitoloissa?
— No, emmehän me voi teihin verrata! Me emme paimenna karhuja emmekä poraa öljyä pohjoisessa! Me nautimme siitä vähästä, mitä olemme ansainneet.
— Vanhempien ansaitsemasta, tarkoitat!
— Mitä?
— Älä esitä viatonta! Olen jo arvannut, että elät vanhempien siivellä. Eikö hävetä?
— Älä häpeään minua! Minulla on ollut vaikea elämä. Helppo sinun on puhua rikkaana. Voisit vaikka auttaa rahallisesti, sen sijaan että pilkkaat. Hyväpä sinä, sisar muka!
— Rikas? Sinähän itse pilkkasit minua aikanaan! Nimitit sulhastani toivottomaksi ja nöyryytit minua. Et edes kutsunut meitä häihisi rikkaan miehesi kanssa. Ja missä se mies nyt on? Ei missään! Mutta minun mieheni, vaikka hitaasti, nousi menestykseen. Ja perheessämme on kaikki hyvin. Katsopas tätä hopeasormusta – samaa vanhaa. Vaikka minulla olisi kuinka paljon kultaa, en vaihtaisi tätä mihinkään. Sinunkin olisi pitänyt etsiä sydämellä, ei kukkarolla!
Totta kai Maria ei kuunnellut sisartaan eikä tehnyt mitään johtopäätöksiä. Hänen sydämessään ei ollut enää tilaa lämmölle ja ystävällisyydelle. Saattoi vain ihmetellä, miten samassa perheessä saattoi kasvaa niin erilaisia tyttäriä — mutta elämässä voi sattua mitä tahansa.
Älä mene naimisiin köyhälistön kanssa, sisko! Tytöt kasvoivat lapsuudesta asti hyvin erilaisiksi. He olivat kyllä siskoja, mutta luonteeltaan ja kasvatukseltaan täysin vastakohtia. Maša oli aina vilkas ja malttamaton, halusi kaiken heti ja nyt, kun taas Katja oli rauhallisempi ja harkitsevampi. Hän ei pitänyt kiirettä, eteni pienin askelin kohti tavoitettaan, eikä suuremmin masentunut, jos jokin ei onnistunut.
Vuodet kuluivat, mutta mikään ei muuttunut. Vanhemmat toivoivat, että tyttäret ystävystyisivät aikuisina, mutta näin ei koskaan tapahtunut.
Eräänä päivänä koitti hetki, josta lähes jokainen nuori nainen unelmoi. Rakas mies kosi Katjaa.
– No, mitäs tuo nyt on? Ohut ja vieläpä hopeinen! Onpa anteliaisuutta! – ivasi Maša katsellen Katjan kihlasormusta.
– Maša, lopeta! Tällä hetkellä Sergeillä ei ole varaa enempään, eikä minun tarvitsekaan mitään kallista – rakastan häntä sellaisena kuin hän on!
– Rakkaan kanssa vaikka hökkelissä? – kysyi Maša purevasti.
– Kyllä, juuri niin!
– Aivan, kunnes tulee ensimmäiset pakkaset! Miten sinä voit olla noin tyhmä? Ei meidän vanhemmatkaan ole tyhmiä, eikä suvussakaan ole ollut idiootteja. Sinä olet todellinen luonnonlapsi! Köyhäsi ei tule koskaan saavuttamaan mitään, turhaan menit hänen kanssaan naimisiin!
– Lopeta! Se, etten voi elää ilman rakkautta, toisin kuin sinä, ei oikeuta sinua loukkaamaan minua.
– Voi kuinka herkkää! – pilkkasi Maša.
Tämä keskustelu ei jäänyt siskosten viimeiseksi. Maša jatkoi kuukausien ajan pilkkaamista, koska Katja oli valinnut sulhaseksi miehen ilman rahaa, suhteita ja tulevaisuudennäkymiä. Sulhasella ei ollut varaa edes häihin, eikä hän ylpeytensä vuoksi halunnut ottaa apua morsiamen vanhemmilta. Nuoret päättivät vain rekisteröidä avioliittonsa ja joskus myöhemmin järjestää häät.
Katjan vanhemmat suostuivat avioliittoon vastahakoisesti, sillä he olisivat toivoneet tyttärelleen lupaavampaa puolisoa. Mutta nähtyään nuorten rakkauden, he päättivät tarvittaessa auttaa.
Toisin kuin nuorempi sisko, Maša ei jättänyt käyttämättä omaa tilaisuuttaan. Hän valitsi rikkaimman miehen, johon ulottui, kuten Katja asian ilmaisi.
Maša järjesti ylelliset ja näyttävät häät muutaman kuukauden seurustelun jälkeen. Katja ei tullut juhliin, sillä hänen silloista sulhastaan ei ollut kutsuttu, eikä hän halunnut mennä yksin.
– En halua enää nähdä sinua! Sinä et ole enää siskoni! Vaihdoit minut tuohon köyhälistöön! – raivosi Maša.
– Itsehän pyysit, etten toisi köyhää häihisi. Minä noudatin ehtosi! – vastasi Katja rauhallisesti.
– Niin, en halunnut nähdä tuota rähjäistä miestäni häissäni! Muistatko, että meillä oli vieraana pormestari ja muita vaikutusvaltaisia ihmisiä? Minne olisin tunkenut sinun duunarisi? Heidän pöytäänsäkö?
– Miksei? He eivät hekään ole syntyneet rikkaina, he tietävät työn ja rahan arvon!
